Koh Taolla, eli kilpikonnasaarella ollaan kolmatta paivaa. Kirjoitan lyhyesti, koska nettisurffailu on taalla elitistien harrastus. Tunnin datauksesta veloitetaan kasitamattomat 120bht, jolla saa katukeittiosta pari hyvaa lounasta. Kaytiin tanaan snorklaamassa. Veden alta aukeaa uusi maailma. Dyykkaillessa voi bongata ihan ennennakematonta meininkia, kirjavia lahnoja, yksisilamaisia piikkipalloja ym. vilisemassa korallien seassa. Melkoinen sirkus kylla. Jos harrastaisin katumusta, saattaisin katua kun en mennyt laitesukelluskurssille. Havaittu virhe korjataan kuitenkin seuraavalla reissulla, jos sellainen joskus minulle suodaan.
Passi jai muuten lahtokiireiden keskella Phanganille, edellisen resortin tallelokeroon. Soitin sinne ja lupasivat epamaaraisesti laittaa tulemaan, mutta ei naista tyypeista aina ota selvaa. Saa nahda millanen soppa tasta tulee. Pitais paasta viela Kambodzaan tiistaiksi. Onhan nyt lauantai?
lauantai 16. helmikuuta 2008
keskiviikko 13. helmikuuta 2008
Varjossa auringon alla
Bongasin bungalowikylan respasta saksalaisdekkarien ja ruotsalaisten vastaavien joukosta myos yhden suomennetun teoksen, Agatha Christien 'Varjossa auringon alla'. Kirjaa lukiessa mietin nimen taydellista sopivuutta myos naihin maisemiin. Tamakin saari elaa paremman tarkastelun jalkeen melkoista kaksoiselamaa: on aurinkoinen puoli, mutta myos se varjoisa. Paivisin taalla kelpaa lastenkin kavella kaduilla, ja ilmapiiri on muutenkin kovin leppoisa. Hamarasta aamunkoittoon ovat asiat toisin. Pimean laskeuduttua paikat heraavat eloon taysin eri valossa kun usein iakkaat turistimiehet ja paikalliset nuoret naiset kavelevat kasi kadessa. Thaimaassa homma toimii niin, ettei palveluista saatu maksu ole se ratkaiseva juttu. Pointti on lopulta se, etta halutaan lahtea rikkaan miehen mukaan ulkomaille viettamaan "parempaa elamaa". Valitettavaa on, etta naiset eivat tunnu ymmartavan miehen eri motiiveja eivatka vaikeuksia, joita tulevat tai tulisivat kohtaamaan uudessa maassa. Yhteinen kieli puuttuu, koska taalla osataan englantiakin kovin huonosti. Kaduilla ja ravintoloissa nakee muutenkin liikaa naita "pariskuntia", jotka eivat puhu eivatka edes hymyile toisilleen. Se huomaa kun kaikki ole todellakaan kunnossa. Toissapaivana piti melkein hieroa silmia, kun havaitsin 60-vuotiaan lankkarituristin taluttavan noin 13 -kesaista thaityttoa. Mika ihme saa ihmisen toimimaan talla tavoin? On vaarin lahtea kommentoimaan yksittaistapauksia joita ei tunne, mutta kylla sen vaan tietaa mista on lopulta useinmiten kyse.
Tanaan on ollut mainio paiva. Tsekattiin aamupaivalla vesiputous, jota kuitenkin paadyttiin kuvailemaan amerikkalaisturistin kanssa melko vaatimattomaksi puroksi. Sen jalkeen lahdettiin eri teille kaverin kanssa, ja paasin kuvailemaan saarta itsekseni. Tapasin viidakkotiella ruotsalaistyton, jolla oli samat aikeet. Juteltiin hetki turismista ja matkan kulusta. Han tunnisti aksentistani valittomasti etta olen Suomesta. Lausumista on siis viela parannettava. Muuten, jos haluaa todella nahda paikkoja ja tutustua uusiin tyyppeihin niin paras tapa lienee matkata yksin. Nain tekee itsestaan helpommin lahestyttavan ja siten tulee solmittua vaivattomasti uusia tuttavuuksia...jos siis ylipaataan haluaa. Muihin matkaajiin on helpompi tutustua kuin paikallisiin. Paikalliset ovat ehka rennointa porukkaa, mutta kielimuuri tulee aika nopeasti vastaan. Kannattaa opetella kuitenkin tavallisimmat tervehdykset, kiitokset (myos kumarrusliike) ja muut perussanat. Tama on helpoin tapa osoittaa kunnioitusta paikallisia kohtaan.
Tasta matka jatkuu jonnekin halpaan katukeittioon. Vois ottaa myos parit tilannekuvat kadulta. Laiskuus estaa laitailemasta kuvia nettiin, mutta pitaa yrittaa muokata asennetta.
Jos tata muuten joku lukeekin niin olisin kovin kiitollinen kommenteista ja kysymyksista. ;) Cheers. Matka jatkuu, Koh Taolta palaillaan!
Tanaan on ollut mainio paiva. Tsekattiin aamupaivalla vesiputous, jota kuitenkin paadyttiin kuvailemaan amerikkalaisturistin kanssa melko vaatimattomaksi puroksi. Sen jalkeen lahdettiin eri teille kaverin kanssa, ja paasin kuvailemaan saarta itsekseni. Tapasin viidakkotiella ruotsalaistyton, jolla oli samat aikeet. Juteltiin hetki turismista ja matkan kulusta. Han tunnisti aksentistani valittomasti etta olen Suomesta. Lausumista on siis viela parannettava. Muuten, jos haluaa todella nahda paikkoja ja tutustua uusiin tyyppeihin niin paras tapa lienee matkata yksin. Nain tekee itsestaan helpommin lahestyttavan ja siten tulee solmittua vaivattomasti uusia tuttavuuksia...jos siis ylipaataan haluaa. Muihin matkaajiin on helpompi tutustua kuin paikallisiin. Paikalliset ovat ehka rennointa porukkaa, mutta kielimuuri tulee aika nopeasti vastaan. Kannattaa opetella kuitenkin tavallisimmat tervehdykset, kiitokset (myos kumarrusliike) ja muut perussanat. Tama on helpoin tapa osoittaa kunnioitusta paikallisia kohtaan.
Tasta matka jatkuu jonnekin halpaan katukeittioon. Vois ottaa myos parit tilannekuvat kadulta. Laiskuus estaa laitailemasta kuvia nettiin, mutta pitaa yrittaa muokata asennetta.
Jos tata muuten joku lukeekin niin olisin kovin kiitollinen kommenteista ja kysymyksista. ;) Cheers. Matka jatkuu, Koh Taolta palaillaan!
maanantai 11. helmikuuta 2008
Phanganilla
Menee varmaan pari paivaa ennen kuin saan taas jotain kunnollista tekstia aikaan. En tieda onko syy Lariam vai helle, mutta ajatus ei pelaa ihan tavalliseen tapaan. Olo on kuin parin oluen jalkeen, tasaisen taytelainen, leikkisa, muttei erityisen terava. Yritetaan nyt silti muistella viime paivien tapahtumia.
Tultiin siis Phanganille toissapaivana lautalla. Saari asettaa uusia kriteereja maaritelmalle paratiisi. Maisemat ovat paikoitellen uskomattomia ja ihmiset ottavat niin rennosti, ettei sita voi oikein lansimaiseen aikataulukulttuuriin tottunut kasittaa. Ravintolassa loikoillaan matalan poydan aaressa tyynyilla, kun kokki laittelee (huom. ei laita vaan laittelee) ruokaa ilman mitaan kasitysta ajan kulusta. Muutenkin ...ei tasta oikein ota selvaa tekeeko ihmiset tyota kovin tosissaan vai meneeko ne vaan hengailemaan sinne, jota tyopaikaksi sanotaan. Tanaan homma meni overiksi kun tilausten jalkeen ainoa tarjoilija/kokki lahti mitaan sanomatta skootterilla menemaan ja jatti asiakkaat ravintolaan. Lahdettiin sit pois puolen tunnin jalkeen kun hommat seisoi eika ketaan ollut paikalla. Kun rouva tuli myohemmin vastaan kadulla, levittelin hanelle italialaisittain (jalkapallosta tuttu tyyli) kasiani ja hymyilin. Han oli selvasti pahoillaan, itseani lahinna huvitti. Mielenkiintoista oli myos ettei tasta kalaravintolasta saanut kalaa ollenkaan. Sen sijaan lahella oli toinen paikka, jossa soin nuudelikeittoa, kanaa chilikastikkeessa plus riisit ja juomaksi banaanipirtelo, appelisiinimehu ja vetta. Pari euroa.
Budjetti lahti vahan kasista matkan alussa kun tuli Bangkokissa laitettua rahaa taksikyyteihin ja mittatilauspukuun. Jalkimmainen oli luultavasti kuitenkin koko reissun paras sijoitus, ja odottelee nyt liikkeessa noutamista. Kuitenkin, nyt lahti saastolinja paalle ja rahaa menee kaytannossa vain ruokiin ja skootterin vuokraan. Koko paivan ruoat vie harvemmin yli 500 bahtia (noin 10e) ja skootterin saa laitettua alle 200 bahtilla. Bensaa menee paivassa noin litra-pari riippuen miten paljon ajelee.
Hermot meinaa kylla palaa valilla kun katselee saman kaverin naamaa ja kaytosta paivasta toiseen. Kyllahan se vitutus nousee siina vaiheessa kun on eri mielta jostain asiasta just silloin kun aurinko paahtaa suoraan ylhaalta paahan ja verensokeri on sopivan matalalla. Silloin jatkaisi matkaa mielellaan yksin, ja valilla lahdetaan omille teille ihan muutenkin. Nama tilanteet ovat ihan tavallisia ja ymmarrettavia. Myos kohteet tuntuvat toisinaan sellaisilta, etta tanne tulisi ennemmin lahtea tyttoystavan tai vaimon kanssa jollekin honeymoonille kuin kaverin kanssa hengailemaan ...vaikka on taalla kylla tarjolla ihan kaikkea ja kaikille. Noh, parempi kai tsekata paikkoja valmiiksi. Kaikesta huolimatta suurimman osan ajasta taalla elaa sellaisessa hedonismissa, ettei kehtaa eika voi valittaa oikein mistaan (myohemmin otan tosian puheeksi paratiisin varjopuolia). Rehellisesti sanoen, koskaan ei oo ollut nain rentoa missaan ja nyt parin viikon jalkeen se alkaa vasta tuntua. Coco nayttaa mallia: http://www.youtube.com/watch?v=_NN9eptEjB4&feature=related
Voimia pakkaseen! Toivottavasti siella on edes kunnon talvi. :D
Tultiin siis Phanganille toissapaivana lautalla. Saari asettaa uusia kriteereja maaritelmalle paratiisi. Maisemat ovat paikoitellen uskomattomia ja ihmiset ottavat niin rennosti, ettei sita voi oikein lansimaiseen aikataulukulttuuriin tottunut kasittaa. Ravintolassa loikoillaan matalan poydan aaressa tyynyilla, kun kokki laittelee (huom. ei laita vaan laittelee) ruokaa ilman mitaan kasitysta ajan kulusta. Muutenkin ...ei tasta oikein ota selvaa tekeeko ihmiset tyota kovin tosissaan vai meneeko ne vaan hengailemaan sinne, jota tyopaikaksi sanotaan. Tanaan homma meni overiksi kun tilausten jalkeen ainoa tarjoilija/kokki lahti mitaan sanomatta skootterilla menemaan ja jatti asiakkaat ravintolaan. Lahdettiin sit pois puolen tunnin jalkeen kun hommat seisoi eika ketaan ollut paikalla. Kun rouva tuli myohemmin vastaan kadulla, levittelin hanelle italialaisittain (jalkapallosta tuttu tyyli) kasiani ja hymyilin. Han oli selvasti pahoillaan, itseani lahinna huvitti. Mielenkiintoista oli myos ettei tasta kalaravintolasta saanut kalaa ollenkaan. Sen sijaan lahella oli toinen paikka, jossa soin nuudelikeittoa, kanaa chilikastikkeessa plus riisit ja juomaksi banaanipirtelo, appelisiinimehu ja vetta. Pari euroa.
Budjetti lahti vahan kasista matkan alussa kun tuli Bangkokissa laitettua rahaa taksikyyteihin ja mittatilauspukuun. Jalkimmainen oli luultavasti kuitenkin koko reissun paras sijoitus, ja odottelee nyt liikkeessa noutamista. Kuitenkin, nyt lahti saastolinja paalle ja rahaa menee kaytannossa vain ruokiin ja skootterin vuokraan. Koko paivan ruoat vie harvemmin yli 500 bahtia (noin 10e) ja skootterin saa laitettua alle 200 bahtilla. Bensaa menee paivassa noin litra-pari riippuen miten paljon ajelee.
Hermot meinaa kylla palaa valilla kun katselee saman kaverin naamaa ja kaytosta paivasta toiseen. Kyllahan se vitutus nousee siina vaiheessa kun on eri mielta jostain asiasta just silloin kun aurinko paahtaa suoraan ylhaalta paahan ja verensokeri on sopivan matalalla. Silloin jatkaisi matkaa mielellaan yksin, ja valilla lahdetaan omille teille ihan muutenkin. Nama tilanteet ovat ihan tavallisia ja ymmarrettavia. Myos kohteet tuntuvat toisinaan sellaisilta, etta tanne tulisi ennemmin lahtea tyttoystavan tai vaimon kanssa jollekin honeymoonille kuin kaverin kanssa hengailemaan ...vaikka on taalla kylla tarjolla ihan kaikkea ja kaikille. Noh, parempi kai tsekata paikkoja valmiiksi. Kaikesta huolimatta suurimman osan ajasta taalla elaa sellaisessa hedonismissa, ettei kehtaa eika voi valittaa oikein mistaan (myohemmin otan tosian puheeksi paratiisin varjopuolia). Rehellisesti sanoen, koskaan ei oo ollut nain rentoa missaan ja nyt parin viikon jalkeen se alkaa vasta tuntua. Coco nayttaa mallia: http://www.youtube.com/watch?v=_NN9eptEjB4&feature=related
Voimia pakkaseen! Toivottavasti siella on edes kunnon talvi. :D
perjantai 8. helmikuuta 2008
Palelua helteessa
"When it sometimes goes down to 20c, everyone's just freezing and sick"
"In Finland 20c is when we get our shirts off and start getting tanned at the terrace"
Kavimme tata keskustelua eilen paikallisen ravintolatyontekijan kanssa. En osannut aavistaa, kuinka hyvin hanta ymmartaisin myohemmin illalla. Auringon jo painuessa Etela-Kiinan mereen, lahdimme ulkoiluttamaan 125-kuutioisia. Pysakoitiin sitten ajelun paatteeksi skootterit Sibelius -nimisen ravintolan eteen. Tarkoitus oli vieda terveiset kaverilta ravintolan suomalaiselle omistajalle, mutta tama oli kuitenkin harmiksemme pakannut laukkunsa jo 10 kuukautta sitten ja palannut Suomeen. Se siita, mutta paikka tuli ainakin tsekattua. Muutamaa muuta suomalaista lukuunottamatta se oli kuitenkin ihan tyhjillaan. Myohemmin otettiin viela pari eraa bilista ja olutta. Singha, Chang ja Tiger ovat suosituimmat taalla. Jos haluaa nayttaa gonahtaneelta travellerilta, kannattaa edustaa naita merkkeja paidallaan. Nain paasee myos eroon riivaajista.
Myohaan yolla lampo laskee taalla alimmillaan noin 25:een, ja eilen tunsin viileytta ensimmaista kertaa ulkona. Sisatilat ovat taalla jaahdyttelya varten, ulkona on harvemmin siihen toivoa. Nyt kuitenkin ihon kylmat vareet viestittivat lisavaatetuksen tarpeesta lammossa, jossa tavallisesti olo tuntuisi kuin sianpoikasella bbq-vartaassa. Tassa vaiheessa lampoa lienee ollut jotain 25-27 valilla. Eipa tosiaankaan ihme, jos paikalliset palelevat 20 asteessa.
Huomenna lahdetaan Phanganille, mutta taksi illaksi pitais kehittaa viela jotain. Nyt kuitenkin ruokailemaan. Koh Samui kuittaa!
"In Finland 20c is when we get our shirts off and start getting tanned at the terrace"
Kavimme tata keskustelua eilen paikallisen ravintolatyontekijan kanssa. En osannut aavistaa, kuinka hyvin hanta ymmartaisin myohemmin illalla. Auringon jo painuessa Etela-Kiinan mereen, lahdimme ulkoiluttamaan 125-kuutioisia. Pysakoitiin sitten ajelun paatteeksi skootterit Sibelius -nimisen ravintolan eteen. Tarkoitus oli vieda terveiset kaverilta ravintolan suomalaiselle omistajalle, mutta tama oli kuitenkin harmiksemme pakannut laukkunsa jo 10 kuukautta sitten ja palannut Suomeen. Se siita, mutta paikka tuli ainakin tsekattua. Muutamaa muuta suomalaista lukuunottamatta se oli kuitenkin ihan tyhjillaan. Myohemmin otettiin viela pari eraa bilista ja olutta. Singha, Chang ja Tiger ovat suosituimmat taalla. Jos haluaa nayttaa gonahtaneelta travellerilta, kannattaa edustaa naita merkkeja paidallaan. Nain paasee myos eroon riivaajista.
Myohaan yolla lampo laskee taalla alimmillaan noin 25:een, ja eilen tunsin viileytta ensimmaista kertaa ulkona. Sisatilat ovat taalla jaahdyttelya varten, ulkona on harvemmin siihen toivoa. Nyt kuitenkin ihon kylmat vareet viestittivat lisavaatetuksen tarpeesta lammossa, jossa tavallisesti olo tuntuisi kuin sianpoikasella bbq-vartaassa. Tassa vaiheessa lampoa lienee ollut jotain 25-27 valilla. Eipa tosiaankaan ihme, jos paikalliset palelevat 20 asteessa.
Huomenna lahdetaan Phanganille, mutta taksi illaksi pitais kehittaa viela jotain. Nyt kuitenkin ruokailemaan. Koh Samui kuittaa!
torstai 7. helmikuuta 2008
Matkan alkuvaiheet
Puolitoista viikkoa ollaan nyt oltu kaverin kanssa reissun paalla ja voisin tassa hieman selvittaa tapahtumia. Laskeuduttiin Bangkokiin yli 20 tunnin lentelyjen (Helsinki-Frankfurt-Abu Dhabi-Bangkok) paatteeksi sunnuntai-iltana. Lammin tuulenvire toivotti kalkkinaamat tervetulleeksi kenties maailman kuumimpaan kaupunkiin. Nain tekivat myos taksikuskit, joista osa tarjosi pimeaa kyytia jopa virallista taksia kalliimmalla. Nama ukottajat riivaavat turisteja poikkeuksetta, silla se tietaa helppoa rahaa heille. "Good for you, good for me" lupaavat nama tarjouksestaan, jonka voi usein puolittaa. Alusta asti oli selvaa ettei kannata tarttua ensimmaiseen syottiin, eika missaan nimessa jattaa tinkimatta. Se ei ole ollenkaan huono tapa vaan oleellinen osa kaupankayntia. Bangkok iski tajuntaan heti alusta alkaen. Ensimmaiset tuk tuk -ajelut, kadulla vastaan kavelleet ladyboyt ja Chinatownin kirjaimellinen kaaos olisivat voineet aiheuttaa heikkohermoiselle kulttuurishokin. Pidin nyt kuitenkin itseni koossa ja kerroin kaverille, kaukoidan keltanokalle, kuin vanha tekija etta "normaalia elamaa taallapain". Bangkok ei hellittanyt otettaan seuraavinakaan paivina. Armottomat pakokaasut polttavassa helteessa ja 8 miljoonan populaatio olivat ottaa pohjolan pojista voiton, kunnes palattiin perusajatusten aareen. Taalla ollaan nyt ja tanne sopeudutaan. Ja hyvin se meni. Uskoisin jopa voivani asua Bkk:ssa joku paiva.
Nyt ollaan hengailtu Koh Samuilla kohta viikko. Tultiin junalla ja lautalla 15 tunnin matka Bkk:sta. Bensa palaa skootterin tankissa kun maisemat vaihtuvat rantateista viidakkoon ja pikkukylista suurempiin asutuskeskuksiin. Tien paalla saattaa olla ajoittain hieman vaarallista, mutta sen pienen riskin on valmis ottamaan. Fiilis ei nay tekstissa, ei kuvissa, eika videoissa. Se on koettava. Jatetaan siis hehkuttamiset sikseen.
Toissapaivana sain mahdollisuuden kayda syomassa ominpain kun kaveri hengaili vatsataudin murtamana bungalowissa. Lahdin kappailemaan kohti Lamain kylaa, majoituksesta noin viiden minuutin kavelymatkan paahan ja bongasin sielta ison teltan, jossa lokaalit olivat kokoontuneet padan ymparille. Olin yksin ainoana lansimaalaisena liikkeella ja hieman eksyksissa. Kavin kuitenkin telttaan sisaan ja tilasin buffetin. Akkia selvisi, etta ruoka valmistettaisiin itse. Tasta tulikin melkoinen kokemus kun aloin saataa tulikuuman pannun kanssa. Kuivakakkuvuokaa muistuttava valmistuslaite osoittautui keitto- ja paisto-ominaisuuksiltaan verrattomaksi. Tytot hihittelivat kun yritin saada puikkoja haltuun. Kehitin lopulta oman tyylin joka toimi valttavasti. Valmistus ja syonti onnistuivat vaivoin, mutta kuitenkin.
Alkuviikosta, noin reissun kymmenentena paivana tuntui, etta fiilikset alkavat tasoittua. Saari on jo kotoisa, eivatka lava-autojen katolla matkustavat apinat,kadunvarsien "come here" ja "massage massage" -huudot tai viidakon oiset aanet herata enaa suurta huomiota. Voidaan puhua jopa lievasta krapulasta. Uutuudenviehatykseen tottuu. Ihmisten ystavallisyys on silti asia, joka ilahduttaa joka kerta yhta paljon. Ajatus lankkarituristin paksusta lompakosta on monille hyva syy hymyilla. Mita paremmin pukeutunut ja valkoisempi (ts. matkan alussa vahemman rusketusta), sita enemman availlaan ovia, herroitellaan ja palvellaan. Onneksi tassa aletaan olla jo hyvassa rusketuksessa ja muutenkin harjaantuneita paikallisiin tapoihin. Luulisi etta kohta alkavat ajaa jo pois kaupoista.
Tsiigailin tanaan jalkapalloa paikallisen Ronaldinhon ja muutaman muun herrasmiehen kanssa terassilla. On asioita, kuten jalkapallo, jotka yhdistavat koko maailmaa. Kavimme ottelun jalkeen kunnon jalkipyykit siita miksi Thaimaa havisi Japanille vierasottelun...tultiin siihen tulokseen, etta Japanissa oli liian kylma pelisaa. Myos maailma tuntuu yhdistavan ihmisia. Taalla on paljon suomalaisia, etenkin Chawengin turistikeskuksessa, joka muistuttaa lahinna Kanariaa. Monet lankkarit juovat aamukahvinsa Starbucksissa ja lounastavat McDonaldsissa kuin kotonaan olisivat. Noh, kukin tyylillaan. Monilla riittaa silti asennetta ja mielenkiintoa myos omalta reviirilta poistumiseen. Juttelin tanaan eraan saksalaismatkaajan kanssa kiivetessamme korkean kukkulan huipulle. Han oli ollut reissussa jo kaksi kuukautta ja kolme kuukautta oli viela edessa. Siina vasta kiireeton asenne. Miehella taitaa tosin olla aikaakin, onhan han jo elakkeella. Herra kertoi myos seikkailuistaan Iisalmessa ja Kuopiossa 60-luvulla. Mainio typpi.
Huomenna voisi ottaa ihan rennosti beachilla loikoillen ja lueskellen. Poistin akateemisesta vikana iltana kirjan Sinivihreat baretit, joka kertoo suomalaissotilaiden edesottamuksista Vietnamissa. Suosittelen kaikille, joita aihe kiinnostaa. Pitaisi illalla tsekata myos kiinalaisen uuden vuoden meininkeja. Kovin luotettavia vinkkeja en ole saanut parhaista biletyspaikoista, mutta tiedon metsastys jatkuu.
Paa on nyt hieman pehmennyt auringon tai malarianestolaakityksen vuoksi, eika itsekriittisyys saavuta kyllin korkeaa tasoa tekstin tarkastamiseen ja korjailuun. Toivottavasti tama on edes siedettavaa luettavaa. Palailen asiaan. Matka jatkuu!
Nyt ollaan hengailtu Koh Samuilla kohta viikko. Tultiin junalla ja lautalla 15 tunnin matka Bkk:sta. Bensa palaa skootterin tankissa kun maisemat vaihtuvat rantateista viidakkoon ja pikkukylista suurempiin asutuskeskuksiin. Tien paalla saattaa olla ajoittain hieman vaarallista, mutta sen pienen riskin on valmis ottamaan. Fiilis ei nay tekstissa, ei kuvissa, eika videoissa. Se on koettava. Jatetaan siis hehkuttamiset sikseen.
Toissapaivana sain mahdollisuuden kayda syomassa ominpain kun kaveri hengaili vatsataudin murtamana bungalowissa. Lahdin kappailemaan kohti Lamain kylaa, majoituksesta noin viiden minuutin kavelymatkan paahan ja bongasin sielta ison teltan, jossa lokaalit olivat kokoontuneet padan ymparille. Olin yksin ainoana lansimaalaisena liikkeella ja hieman eksyksissa. Kavin kuitenkin telttaan sisaan ja tilasin buffetin. Akkia selvisi, etta ruoka valmistettaisiin itse. Tasta tulikin melkoinen kokemus kun aloin saataa tulikuuman pannun kanssa. Kuivakakkuvuokaa muistuttava valmistuslaite osoittautui keitto- ja paisto-ominaisuuksiltaan verrattomaksi. Tytot hihittelivat kun yritin saada puikkoja haltuun. Kehitin lopulta oman tyylin joka toimi valttavasti. Valmistus ja syonti onnistuivat vaivoin, mutta kuitenkin.
Alkuviikosta, noin reissun kymmenentena paivana tuntui, etta fiilikset alkavat tasoittua. Saari on jo kotoisa, eivatka lava-autojen katolla matkustavat apinat,kadunvarsien "come here" ja "massage massage" -huudot tai viidakon oiset aanet herata enaa suurta huomiota. Voidaan puhua jopa lievasta krapulasta. Uutuudenviehatykseen tottuu. Ihmisten ystavallisyys on silti asia, joka ilahduttaa joka kerta yhta paljon. Ajatus lankkarituristin paksusta lompakosta on monille hyva syy hymyilla. Mita paremmin pukeutunut ja valkoisempi (ts. matkan alussa vahemman rusketusta), sita enemman availlaan ovia, herroitellaan ja palvellaan. Onneksi tassa aletaan olla jo hyvassa rusketuksessa ja muutenkin harjaantuneita paikallisiin tapoihin. Luulisi etta kohta alkavat ajaa jo pois kaupoista.
Tsiigailin tanaan jalkapalloa paikallisen Ronaldinhon ja muutaman muun herrasmiehen kanssa terassilla. On asioita, kuten jalkapallo, jotka yhdistavat koko maailmaa. Kavimme ottelun jalkeen kunnon jalkipyykit siita miksi Thaimaa havisi Japanille vierasottelun...tultiin siihen tulokseen, etta Japanissa oli liian kylma pelisaa. Myos maailma tuntuu yhdistavan ihmisia. Taalla on paljon suomalaisia, etenkin Chawengin turistikeskuksessa, joka muistuttaa lahinna Kanariaa. Monet lankkarit juovat aamukahvinsa Starbucksissa ja lounastavat McDonaldsissa kuin kotonaan olisivat. Noh, kukin tyylillaan. Monilla riittaa silti asennetta ja mielenkiintoa myos omalta reviirilta poistumiseen. Juttelin tanaan eraan saksalaismatkaajan kanssa kiivetessamme korkean kukkulan huipulle. Han oli ollut reissussa jo kaksi kuukautta ja kolme kuukautta oli viela edessa. Siina vasta kiireeton asenne. Miehella taitaa tosin olla aikaakin, onhan han jo elakkeella. Herra kertoi myos seikkailuistaan Iisalmessa ja Kuopiossa 60-luvulla. Mainio typpi.
Huomenna voisi ottaa ihan rennosti beachilla loikoillen ja lueskellen. Poistin akateemisesta vikana iltana kirjan Sinivihreat baretit, joka kertoo suomalaissotilaiden edesottamuksista Vietnamissa. Suosittelen kaikille, joita aihe kiinnostaa. Pitaisi illalla tsekata myos kiinalaisen uuden vuoden meininkeja. Kovin luotettavia vinkkeja en ole saanut parhaista biletyspaikoista, mutta tiedon metsastys jatkuu.
Paa on nyt hieman pehmennyt auringon tai malarianestolaakityksen vuoksi, eika itsekriittisyys saavuta kyllin korkeaa tasoa tekstin tarkastamiseen ja korjailuun. Toivottavasti tama on edes siedettavaa luettavaa. Palailen asiaan. Matka jatkuu!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)