Varjossa auringon alla

Bongasin bungalowikylan respasta saksalaisdekkarien ja ruotsalaisten vastaavien joukosta myos yhden suomennetun teoksen, Agatha Christien 'Varjossa auringon alla'. Kirjaa lukiessa mietin nimen taydellista sopivuutta myos naihin maisemiin. Tamakin saari elaa paremman tarkastelun jalkeen melkoista kaksoiselamaa: on aurinkoinen puoli, mutta myos se varjoisa. Paivisin taalla kelpaa lastenkin kavella kaduilla, ja ilmapiiri on muutenkin kovin leppoisa. Hamarasta aamunkoittoon ovat asiat toisin. Pimean laskeuduttua paikat heraavat eloon taysin eri valossa kun usein iakkaat turistimiehet ja paikalliset nuoret naiset kavelevat kasi kadessa. Thaimaassa homma toimii niin, ettei palveluista saatu maksu ole se ratkaiseva juttu. Pointti on lopulta se, etta halutaan lahtea rikkaan miehen mukaan ulkomaille viettamaan "parempaa elamaa". Valitettavaa on, etta naiset eivat tunnu ymmartavan miehen eri motiiveja eivatka vaikeuksia, joita tulevat tai tulisivat kohtaamaan uudessa maassa. Yhteinen kieli puuttuu, koska taalla osataan englantiakin kovin huonosti. Kaduilla ja ravintoloissa nakee muutenkin liikaa naita "pariskuntia", jotka eivat puhu eivatka edes hymyile toisilleen. Se huomaa kun kaikki ole todellakaan kunnossa. Toissapaivana piti melkein hieroa silmia, kun havaitsin 60-vuotiaan lankkarituristin taluttavan noin 13 -kesaista thaityttoa. Mika ihme saa ihmisen toimimaan talla tavoin? On vaarin lahtea kommentoimaan yksittaistapauksia joita ei tunne, mutta kylla sen vaan tietaa mista on lopulta useinmiten kyse.

Tanaan on ollut mainio paiva. Tsekattiin aamupaivalla vesiputous, jota kuitenkin paadyttiin kuvailemaan amerikkalaisturistin kanssa melko vaatimattomaksi puroksi. Sen jalkeen lahdettiin eri teille kaverin kanssa, ja paasin kuvailemaan saarta itsekseni. Tapasin viidakkotiella ruotsalaistyton, jolla oli samat aikeet. Juteltiin hetki turismista ja matkan kulusta. Han tunnisti aksentistani valittomasti etta olen Suomesta. Lausumista on siis viela parannettava. Muuten, jos haluaa todella nahda paikkoja ja tutustua uusiin tyyppeihin niin paras tapa lienee matkata yksin. Nain tekee itsestaan helpommin lahestyttavan ja siten tulee solmittua vaivattomasti uusia tuttavuuksia...jos siis ylipaataan haluaa. Muihin matkaajiin on helpompi tutustua kuin paikallisiin. Paikalliset ovat ehka rennointa porukkaa, mutta kielimuuri tulee aika nopeasti vastaan. Kannattaa opetella kuitenkin tavallisimmat tervehdykset, kiitokset (myos kumarrusliike) ja muut perussanat. Tama on helpoin tapa osoittaa kunnioitusta paikallisia kohtaan.

Tasta matka jatkuu jonnekin halpaan katukeittioon. Vois ottaa myos parit tilannekuvat kadulta. Laiskuus estaa laitailemasta kuvia nettiin, mutta pitaa yrittaa muokata asennetta.

Jos tata muuten joku lukeekin niin olisin kovin kiitollinen kommenteista ja kysymyksista. ;) Cheers. Matka jatkuu, Koh Taolta palaillaan!